PEKKA TÄHDEN MUSIIKKIA


Jeesuksesta laulan

Pidän itseäni erittäin onnekkaana ihmisenä. Sain syntyä uskovaisen äidin helmaan. Äiti oli ottanut vastaan Jeesuksen jo ennen syntymääni. Isäni kyllä yritti vastustaa. Hän sanoi äidilleni: "ei päivääkään asuta saman katon alla, jos menet kasteelle". Mutta äitini oli rohkea. Hän sanoi: "älä sinä puutu minun henkilökohtaisiin asioihini. Minusta ei ainakaan huonompaa vaimoa sinulle tule." Ja niin hän teki ratkaisun ja meni kasteelle. Äitini johdatti minut jo pienenä Jeesuksen luo.

Hengellinen musiikki on ollut minulle aina tärkeää. Vuonna 1970 tein "Sulle kerron kuule" -kirjan. Siihen kokosin suosittuja kristillisiä lauluja. Kirja on ollut vuosikymmenten aikana lukemattomia kertoja käytössä.

Olen kiitollinen siitä, että sain löytää Jeesuksen. Joku sanoo, että se on niin vaikeaa uskovaisena oleminen. Ei se ole vaikeaa, kun Jeesus johtaa. Se on ehkä kaita tie, mutta se on onnellinen tie ja se johtaa ihanaan lopputulokseen.   

Pekka Tähti

Soittolista:


Soittolistan laulut

On kaita tieni


Olen kuullut

Hän saapuu

On veressä voimaa

Heikko olen, Herrani

Sano minne kulkus riemuinen on


Lähdetkö sä nyt kanssamme taivaaseen

Hengellistä musiikkia löydät myös Audiopankin sivuilta.