TAPAUSKOVASTA USKOVAKSI

"Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea."
Sananl. 22:6

Synnyin uskonnolliseen perheeseen. Isäni vei perheemme joka sunnuntai kirkkoon ja niinä pyhinä, jolloin ei menty kirkkoon, meidän lastenkin piti kuunnella radiosta jumalanpalvelusta ja istua hiljaa paikoillaan.

Jumala puhutteli minua jo nuorena rippikouluiässä. Muistan kuinka oli kaipausta Taivaan isän puoleen. Kun isäni kysyi, mitä oikein itket, sanoin: ”Kun minulla on niin kova taivasikävä.” Olin silloin 8-vuotias.

Mutta maailma vei mennessään. Kirkossa tuli käytyä yhä harvemmin, mutta kuitenkin kaipasin seurakuntayhteyttä.

Adventtiseurakunnassa pidettiin silloin Raamattuaiheisia luentoja ja aloin käymään niissä. Sain paljon uutta tietoa Raamatusta. Myös heidän sapattijumalanpalveluksissaan huomasin, että siellä oli lämmin ystävällinen ilmapiiri ja viihdyin siellä yhä paremmin.

Sain opetusta Raamatusta. Halusin, että Jeesus on elämässäni, aivan kaikessa. Hän alkoi elää elämässäni yhä enemmän. Ymmärsin, että se, joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Halusin seurata Jeesusta, koska rakastan häntä. Kävin kasteella. Koin syntini anteeksiannetuksi. Sain syntyä uudesti ylhäältä, Jumalan lapseksi. Pelastus on lahja Jumalalta minulle.

Minulle tuli tärkeäksi myös Jumalan lain neljäs käsky; olen pitänyt sapattia lauantaisin, sillä onhan Taivaan isä antanut sen meidän parhaaksi.

Uskoontuloni jälkeen elämäni on mennyt myönteisempään suuntaan, olen huomannut sisimmässäni pulppuavan ilon jota en ennen ole kokenut. Vaikka vaikeuksiakin on ollut, niin ne eivät enää paina sisimpääni.

Jos meidän lähimmäisemme vain ymmärtäisivät sen valtavan suuren eron mitä on ennen ja jälkeen uskoontulon niin kyllä hekin vastaanottaisivat ilomielin Jeesuksen.

Olen saanut Pyhän Hengen lahjana ilon, rauhan, rakkauden, kärsivällisyyden. Ne ovat lahjoja, joita tämä maailma ei voi antaa.

Nainen-36

Paluu edelliselle sivulle