ATEISTISTA KRISTITYKSI
"Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään, kuinka katoavainen minä olen!"
Ps. 39:5
Olen aina ollut skeptikko. Minun on vaikea uskoa mitään, mitä en omin silmin näe ja mitä en voi käsin koskettaa. Pidin uskovaisia hassuina, koska he lukivat Raamattua, jota pidin ennen vain vanhana kirjana, jossa oli erilaisia tarinoita.
Maailmankuvani muuttui eräänä yönä. Kävelin unessa kotikaupunkini kadulla, kunnes yhtäkkiä aloin kohota maasta kohti taivasta. Nousin aluksi puiden korkeudelle ja kohta olin jo kerrostalojen yläpuolella, jolloin puut ja talot näyttivät kovin pieniltä. Jatkoin yhä kohoamista korkeammalle ja korkeammalle ja kohta kerrostalot ja koko kaupunki näytti pieneltä. Jatkoin edelleen nousemista ja kohta katselin jo pilviäkin ylhäältä päin. Kohosin yhä korkeammalle ja kohta näin maapallon pyöreyden allani.
Leijuin avaruudessa. Näin pieneltä näyttävän maapallon ja kuun lisäksi auringon, joka loisti valoa. Kohta ilmestyi näkyviin, jotakin aurinkoakin kirkkaampaa. Valo oli niin suuri ja kirkas, että se peitti koko maailmankaikkeuden näkyvistä. Kuulin valosta lähtevän äänen puhuvan: "Mitä on uni? Harhaa. Kaikki mitä unessa on, katoaa. Mitä tulee unen jälkeen?" Ääni jatkoi puhettaan ja äänen voimakkuus kasvoi sana sanalta: "Mitä on elämä? Harhaa. Kaikki mitä elämässä on, katoaa. Mitä tulee elämän jälkeen?" Sen jälkeen valo katosi ja aloin laskeutua hitaasti takaisin maanpinnalle ja kohta seisoin taas kotikaupunkini kadulla.
Heräsin ihmetellen hyvin todentuntuista unta. Pidin sitä aluksi vain hassuna unena ja yritin unohtaa koko asian. Uni jäi kuitenkin vaivaamaan. Se sai pohtimaan elämän tarkoitusta. Ihmiselämä on lopulta kuin ohikiitävä hetki. Kaikki mitä tänään näemme ja kenet tunnemme, tulee katoamaan. Aloin kiinnostua hengellisistä asioista ja halusin tutustua Raamattuun.
Minulla oli vain ateisti ystäviä, joille en uskaltanut kertoa unestani enkä kiinnostuksestani uskonasioita kohtaan. Aloin potemaan unettomuutta öisin. Silloin rukoilin ensikertaa. Sanat tulivat kuin itsestään. Koin helpotuksen tunteen ja nukahdin levollisin mielin.
Aloitin seuraavana aamuna Raamatun lukemisen ja jatkoin rukoilemista iltaisin. Uusi erilainen elämä oli alkamassa.
Tutustuin harrastukseni kautta naiseen, joka kertoi kuuluvansa adventtiseurakuntaan. Hän kutsui minut tutustumaan seurakuntaansa.
Menin ensimmäistä kertaa jumalanpalvelukseen jännittyneenä. Kuvittelin, ettei adventtiseurakunnan tilaisuuksiin saanut osallistua muut kuin seurakunnan jäsenet. Ilokseni, huomasin olleeni väärässä. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja koin oloni alusta alkaen tervetulleeksi.
Aloin käymään säännöllisesti jumalanpalveluksissa ja luin Raamattua innokkaasti. Minulle tuli rauhaisa olo aina jumalanpalveluksen jälkeen. Muutaman kuukauden jälkeen kuulin äänen sisälläni sanovan: "pyydä kasteelle."
Kastepäivä oli uuden elämäni ensimmäinen päivä. Nyt ymmärrän, että uni josta heräsin, herätti minut unesta jossa olin elänyt valveilla ollessani. Ateismi oli ollut uskontoni, tiedemiehet profeettani ja tiedejulkaisut pyhä kirjani.
Löysin Raamatusta vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin: "Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä" (Hebr. 11:3).
Mies-78
