KUOLEMASTA ELÄMÄÄN

"Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin"
Joh. 11:25

Olin alkoholisti vuodesta 1977 vuoteen 2002, jonka aikana musta tuli täysrappioalkoholisti. Sinä aikana olin useasti sairaalassa, eikä kukkaan uskoisi että kävelisin vielä tänä päivänä.

Kerrankin Paimiosta kun pääsin pois, painoni oli vain 42 kg ja tein kuolemaa. Pituuteni on 169 cm. Omin jaloin lähdin, kun osaston johtava lääkäri sanoi: "ai niin sää tulet puolen vuoden päästä uudestaan", johon sanoin, että "minä en ikinä enää tän torpan ovea aukaise, siinä kunnossa kun tulin."

Siitä alkoi raittiuden tie ja siittä on nyt 8 vuotta aikaa (2009).

Vuonna 1992 lähdettiin Salon jokeen uimaan ja hyppäsin suoraan pää edellä kiveen. Siihen tuli vene, josta miehet pelastivat. En tiedä keitä he olivat, enkä vielä tänä päivänäkään. Kiitos heille. Kun mut vietiin ambulanssiin mut todettiin kuolleeksi, aivokuolleeksi. Kaikille lähiomaisille ilmoitettiin tästä aivokuolemasta. Olin hengityskoneessa. Kun vietiin osastolle, sanottiin, että ei sun pitäis enää elää, mutta tässä nyt olen. Toukokuussa 1992 tapahtui tämä Salonjoen hyppy.

Tästäkään en vielä uskonut. Meni vielä 10 vuotta ja heinäkuussa 2002 tapahtui tämä Tyksin reissu keuhkopolille. Olin taas hengityskoneessa. Silloin soitettiin äidille ja velipojille, että vedetäänkö letkut irti? Mutta lupaa ei annettu. Käskettiin katsomaan, jos haluu vielä nähdä elävänä.

Lääkärit kattos vaan lääkärintodistuksia. Jos näkisit, et puhuis mittään. On ne niin hirveetä luettavaa. Se on mun menneisyyteni. Se oli raju menneisyys. Karannut sairaalasta ja en välittänyt itsestäni ollenkaan. Jalka meni ja itte vedin kipsit pois ja kaljalle kiireesti. Se oli rajua se alkoholin himo. Sitä voisi pitää ihmeenä tätä jatkoaikaa. Joku ylempi voima pitää olla. Se alkoi puhuttelemaan.

Mulla oli sellaista elämää, että omaa syytäni elin rappukäytävissä, työmaakopeissa ja tuttavien luona. Viinan himossa kaikki rahat meni.

Mul oli hyvä ystävä joka pysty kuuntelee. Ja se autto. Se autto tavallaan mut alkuun. Ei tarvii mittään muuta. Et jutellaan kaksin. Siittä se lähti. Siittä mä sain sen kipinän.

2007 syyskuussa kävelin kotiin kun matkalla törmäsin katupuhuttelijaan, joka kertoi sittenkin Jeesus tilaisuudesta Salon lukiolla. Koska olen sellainen utelias kävin kuuntelemassa adventtiseurakunnan hengellistä tilaisuutta. Pyhä Henki kosketti näissä monissa tilaisuuksissa. En tullut uskoon niin kuin humps vaan, vaan se tuli sellattiin pikkuhiljaa, Jumalan sanan kautta.

Voisin sanoa terveiset alkoholisteille, jotka kulkevat ilman päämäärää ja pullo kädessä kaduilla, että kaiken ensimmäiseksi käskisin menemään itteensä. Mennä ihan simmoisena kun sää olet niin peilin eteen ja kato mitä sää sieltä näet. Et se rehellisyys on sellasta tärkeetä.

Ni mää petin 35 vuotta itteeni. Keksin vaan syyn että sen takii täytyy juoda. Sellainen ittes pettäminen pitää lopettaa. Pyytää Jumalaa vaan, että hän armahtaa ja antaa voimaa jatkaa elämää selvänä. Että oikein kokisi sellasta Jumalan rakkautta ja voimaa.

Niin että suurempi osa porukasta joka menee seurakuntien tilaisuuksiin hakee hengellistä antia ja leipää, niin menis selvänä. Kertoo rehellisesti niin että toiselle tulis voimaa Jumalan rakkauden voimasta, niin että toinen tulis autetuksi. Uudestisyntyminen on aina Jumalan lahja.

Kun meet johonkin tilaisuuteen, jossa tarjotaan alkoholia, niin et ota sitä ensimmäistäkään tilkkaa, vaan pysyt erossa siittä ja kysyt "onks Pommacía?" Olkoon se mikä tahansa malja, niin pare olla erossa siittä. Mää olen ollu niin häissä, ristiäisissä kuin syntymäpäivillä ja tarjottu...mää oon sanonu, että "ellei oo Pommacia, niin mää olen ilman." Mää sanon kun kaikki tuntee mut, et se lähtee siittä.

Ja nyt kun kahdeksattavuotta menee niin en mää edes leiki. Se on ihan turhaa. Ja sit tulee viel se tupakka siihe. Kun ittes tuntee. Tän selvän kauden aikana mul on simmonen et ku mä huomaan sen niin mää lähden ovesta pihalle. Ja teen sellasen 3-4 kilometrin lenkin. Sit mää olen uus ihminen ku tuun takasin. Sitä vastaan täytyy taistella. Ei se lähde ikänä pois. Ku se on ollu 63 vuotta on ollu niin kyl se on edelleen. Nyt vasta sen kanssa on oppinu elämään, mikä se on ja uskon kautta viel lissää.

Moni kysyy tänäkin päivänä että lähdetkö ryyppäämään, kun tietävät että kuulun adventtikirkkoon. Siinä on paholainen, tietävät että voin langeta. Ihminen on heikko. Siinä on jatkuva valintojen tekeminen. Taistelu hyvän ja pahan välillä. Se on välillä vaikeeta. Ennen nauroin Raamatun sanalle mutta nyt en.

Kyl mää ainakin tyytyväinen olen. Herra armahti. Koin uudestisyntymisen ja mut kastettiin adventtikirkossa upotuskasteella.  

Tästä uudesta elämästä en vaihtaisi päivääkään pois.  Se sisäinen lahja on se et mä oon päässy tosta viinast eroon. Se on tehnyt mut ihan uudeks. Tunnen miten Jeesus on elämässäni. Sain sen oikein kokea, että ristin juurella, suurinkin syntinen kokee armahduksen, että kurjinkin syntinen kelpaa. Ja vaikka lankeekin, niin ei se oo mikään, koska ihminen lankee. Mut nousee ylös. Jeesus on munkin auttajani ollu kaikessa. 

Kiitos Herralle, että mää olen löytänyt seurakunnan jossa on hyvä olla. Että saa olla ihan sellanen oma ittes. Ei tarvii olla mittää muuta ja näytellä. Kiitos Herra, että sä olit armollinen ja pelastit mun.

Mies-46

Paluu edelliselle sivulle